Pääopettajan uuden vuoden tervehdys 2024

02.01.2024

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

On taas se aika vuodesta, kun on ollut tapana kerrata mitä menneellä vuodella on ollut tarjottavanaan ja heti perään suunnata katse tulevaisuuteen. Viidennen toimintavuotemme alkaessa saan ilokseni olla kirjoittamassa pääopettajan uuden vuoden terveisiä jo viidettä kertaa. Aluksi käyn tuttuun tapaan menneen vuoden tapahtumat ja valotan taas hieman uuden vuoden kuvioita. Tekstin lomaan olen lisäillyt linkkejä, videoita ja valokuvia, jotta toiminnastamme olisi mahdollista saada mahdollisimman selkeä kuva. Saadaksesi hyvän kokonaiskäsityksen Boreal Hanmoodon tarinasta, suosittelen lukemaan myös aikaisemmat toimintavuosia yhteen vetävät tervehdykseni! (2020, 2021, 2022, 2023)

Vuosi 2023 alkoi reippaasti ja sain heti tammikuun alussa olla valvomassa viivästynyttä dan-kokeen kunto-osuutta, jonka päätteeksi koulumme ja Jyväskylän seura saivat uuden mustan vyön. Onnea vielä ensimmäisestä danista Lilianna Mosina! Olen ylpeänä saanut seurata Lillin polkua ihan peruskurssilta tähän päivään ja nähnyt Lillin kasvua niin ihmisenä, harrastajana, kuin vastuunottajanakin. Mustan vyönsä myötä Lilli pomppasi rohkeasti Jyväskylän seuran päävetäjäksi ja vuoden aikana seurassa on tapahtunut paljon positiivista kehitystä!

Tuttuun tapaan vuoden alussa alkoivat peruskurssit aikuisille ja junioreille ympäri Suomen ja seuratasolla oli havaittavissa aktivoitumista, kun mm. Turun seura aloitti ensimmäisen Boreal Hanmoodo peruskurssinsa. Vuoden ensimmäinen leiritapahtumamme Junior Camp järjestettiin tammikuun puolessa välissä ja se veti ennätysmäärän junioreita harjoittelemaan yhdessä päämajaamme Alavudelle. Paikalle saapui nelisenkymmentä junioria harjoittelemaan ottelua, itsepuolustusnäytöksiä ja pehmoaseottelua. Myös seuramäärämme kasvoi jälleen yhdellä, kun Savonlinnan Han Moo Do -seura liittyi Boreal Hanmoodo – School of Martial Artiin Wayna Moncadan johdolla. Savonlinnan myötä olemme nyt kuusitoista seuraa ympäri Suomen kattava kamppailulajikoulu. Tammikuussa näyimme mukavasti myös mediassa, kun Ranta Lakeus -lehti julkaisi jutun uudesta Limingan toiminnastamme ja Karkkilalainen -lehti teki hieno jutun paikallisista tuoreista mustista vöistä Jari Vaaralasta ja Eero Kullasta. Tapahtumissakin olimme esillä, kun Alajärven porukka esitteli lajia Ready 4 Life -messuilla ja minut palkittiin Keski-Suomen Urheilugaalassa Vuoden Liikuntateko -huomionosoituksella.

Heti helmikuun alussa Alavuden seura oli hienosti näkyvillä Viiskunta-lehdessä ja Alavus lähti hienosti mukaan myös järjestämään Harrastamisen Suomen mallin kerhotoimintaa koululaisille. Samassa kuussa pidettyihin vuoden ensimmäisiin ottelusalikilpailuihin saapui peräti yli 40 ottelijaa ja pääsimme näkemään vauhdikkaita matseja kaikissa sääntöluokissamme. Organisaatiollemme hankitut uudet videokamerat pääsivät testiin ja osoittautuivat oikein hyviksi hankinnoiksi paremman sisällön tuottamiseksi. Olemme pyrkineet päivittämään lajiorganisaation työkaluja aina tilanteen salliessa. Helmikuun lopussa päämajassamme järjestettiin uutena Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) porukalle itsepuolustuskoulutusta, jota on tavoite myös jatkaa.

Maaliskuun Vetäjäviikonloppumme oli ennätyssuuri ja treenasimme aivan täydessä salissa. Vetäjiä saapui paikalle treenaamaan ja kouluttautumaan peräti kaksikymmentäseitsemän. Ensimmäisenä päivänä treenattiin monipuolisesti ruskeiden ja mustien vöiden agendoilla, kun toisena päivänä kouluttauduttiin. Saunoakin muistettiin välissä. Koulutusosuudessa liikuttiin lajiarvojen, Borealin kurrikulumin toimivuuden, liikkuvuusharjoittelun ja kilpailutoiminnan teemoissa.

Huhtikuun SM-kisoista oli jo etukäteen näkyvissä merkkejä, että näistä tulisi toistaiseksi suurimmat kilpailumme ja näin myös kävi. Kilpailijoita ilmoittautui kuusikymmentäviisi, joista junioreita oli nelisenkymmentä. Suosittujen ottelumuotojen rinnalla nähtiin valtava määrä erikois- ja hyppypotkijoita, sekä mukava määrä itsepuolustusnäytöksiä ja henkilökohtaisia vapaaohjelmia. Suomenmestaruuksiin ylsivät Lilianna Mosina, Emmi Seppälä, Reetta Tiainen, Matti Vasarainen, Perttu Pisilä ja Silja Lintula. Monipuolisesti menestyneimmän kilpailijan Boreal Champion kiertopalkinto siirtyi Alajärveltä Jyväskylään, kun ensimmäinen Boreal Champion Emmi Seppälä joutui luovuttamaan palkinnon Matti Vasaraiselle. Nyt on Emmin nimi naputeltu pokaalin kylkeen muistuttamaan, mistä palkinto lähti liikkeelle. Onneksi olkoon hienoista onnistumisista!

Toukokuussa SM-kisamme saivat näkyvyyttä isommissa ja pienemmissä lehdissä ympäri Suomen. Toukokuun puolessa välissä sain kunnian vierailla Kalliomäki Podcastissa keskustelemassa tunnin verran lajista kärjellä: miksi Boreal Hanmoodoa kannattaa harrastaa, teemoina mm. itsepuolustus, hyvinvointi ja luonnollinen liikkuminen. Podcast on katsottavissa Youtubessa ja kuunneltavissa Spotifyssa, ja pienen tilaisuudessa Jyväsjärven rantamaisemissa kuvatun tekniikkanäytteen voit kurkata täältä. Kevätkausi päätettiin kansallisten tapahtumien osalta Seinäjoelle toukokuun lopussa, jonne Boreal Hanmoodo -väki kokoontui leireilemään National Spring Campille. Tapahtuma veti paikalle neljäkymmentäviisi harrastajaa ympäri Suomen ja oli jälleen mukava huomata seurakohtaista aktivoitumista, kun mm. Vaasasta oli ennätysmäärä porukkaa paikalla. Monipuolinen leiri sisälsi niin hyppyputoamistekniikoita, painitekniikoita, keppitekniikoita, itsepuolustusta kuin nyrkkeilytekniikoitakin.

Tapahtumassa palkittiin ansioituneita lajivaikuttajia. Tyylikäs ja terävä miekka luovutettiin Terho Kämäräiselle ja melkein yhtä upea tikari Jupe Jyringille esimerkillisestä työstä lajin eteen. Onnittelut vielä miehille! Kevätkauden loppupää oli tuttuun tapaan seuratapahtumia täynnä, kun Dan-Kollegion väki kiersi seuroissa paikallisten leirien ja vyökokeiden merkeissä.

Kesäkuussa kansallinen lajitoimintamme jäi ansaitulle kesätauolle. Silti näyimme eri suunnilla, mm. Lapin nuija -lehti teki jutun mustasta vyöstämme Jari Vaaralasta, ja Matti Vasarainen ja Lilianna Mosina palkittiin Jyväskylän kaupungintalolla suomenmestaruuksistaan. Henkilökohtaisesti kesä meni loukkaantumisen ja kuntoutumisen parissa, kun akillesjänne katkesi hiekkarannalla. Maailma muistutti siitä, että tekemistä täytyy sopeuttaa vuosien myötä. Osasin tätä kyllä odottaa. Kaksikymmentäviisi vuotta sain tehdä kylmiltään tuttua ranta-akrobatiaa ja siitä olen iloinen. Tämä tapaturma nyt tönäisi miestä taas vähän fiksumpaan suuntaan ja iloinen olen siitäkin, vaikka edelleen jalkaa kuntoutan. Elämää tämä vain on. Jännitti toki, mikä on vamman vaikutus lajitoimintaamme, mutta tiimi on toiminut ja olen pystynyt pääosin seura- ja maatasolla opetustehtäväni hoitamaan. Kuntoutuskin on edennyt mukavalla tavalla.

Kipsi jalassa oli aikaa ajatella ja tein kotisalillani videon, jossa kerron melko perustavanlaatuisesti parin tunnin monologina, mistä Boreal Hanmoodossa on kyse. Löydät sen Youtubesta ja väliotsikoiden avulla pääset loikkimaan sinua kiinnostaviin kohtiin kätevästi. Kansallinen lajitoiminta jatkui taas elokuussa, kun järjestimme ensimmäisen luonnon helmassa yön yli kestävän leirin Alavudella. Summer Camp järjestettiin Sepänkylän Lomakeskuksessa mökkimajoituksella ja paikalle saapui reilu kolmekymmentä harrastajaa eri puolilta Suomea. Leirillä nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin ja kuinka ollakaan aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta aivan kuten suunniteltiinkin. Leirianti oli ehkä monipuolisin tähän saakka sisältäen niin itsepuolustus- kuin otteluharjoitteluakin, pystypainia, liikkuvuusharjoittelua, keppitekniikkaa, nunchakuottelua, reaktioharjoittelua, hyppy- ja erikoispotkuja, nyrkkeilytekniikkaa, oikealla miekalla leikkausta sekä murskausta.

Virtuaalipäämajamme kautta tuli mukavasti hakemuksia Lisensoitu ohjaaja -koulutukseen ja kolme hakemusta näistä hyväksyttiin. Koulutus järjestettiin syyskuun Vetäjäviikonlopun yhteydessä ja saimmekin kaksi uutta lisensoitua ohjaajaa, kun Terho Kämäräinen ja Jukka-Pekka Jyrinki suorittivat koulutuksen hyväksytysti. Myös päivästä estynyt Joonas Jyrinki onnistui suorittamaan koulutuksen jälkikäteen. Kolmen uuden lisensoidun ohjaajan myötä pystymme yhä paremmin palvelemaan seuroja leiri- ja vyökoetarpeissaan. Boreal Hanmoodon lisensoiduilla ohjaajilla on laajemmat valtuudet Boreal Hanmoodon tuotemerkin käyttöön, mikä tarkoittaa valtuuksia myöntää lajin vyöarvoja ja järjestää tavallisten seuratapahtumien lisäksi myös virallisia Boreal Hanmoodo -leirejä lisenssisopimuksen mukaisesti. Onnittelut ja kiitos edelläkävijyydestä ukoille! Vetäjäviikonlopussa treenattiin mm. pystypainitekniikkaa, mattopainia, potkuja, vastatekniikkaa, itsepuolustustekniikkaa ja painetestausharjoituksen rakentamista, tavoitteina nostaa vetäjien tasoa ja valmistaa dan-kokelaita tuleviin kokeisiin. Päivien välissä syötiin ja saunottiin talonmiehen tiluksilla.

Tuttuun tapaan syksy toi mukanaan peruskurssien startit seuroissamme ympäri Suomen. Ensimmäiset ottelusalikilpailut tulivat nopeasti syyskuussa mutta siitä huolimatta saatiin mukava reilu kolmekymmentä ottelijaa jälleen paikalle kamppailemaan! Lokakuun päätapahtumassamme National Campilla treenattiin ahkerasti jälleen tutussa Seinäjoen painisalissa. Aiheina olivat perustekniikka, heittoharjoittelu, henkilökohtainen vapaaohjelma ja sparri. Leirillä oli hieman aikaisempaa vähemmän väkeä, mutta mahtava leiri saatiin aikaiseksi. Kovan treenin ohessa muistettiin kuluneella kaudella mustan vyön kuntotestin suorittaneita, jotka näyttivät sitkeydellään esimerkkiä muille nousukkaille.

Marraskuussa pidettiin vuoden 2023 dan-kokeiden tekniikkaosuus, joihin oli hyväksyttyjen hakemusten perusteella tulossa yhdeksän kokelasta. 1.dan-kokeeseen kuuluvia kuntokokeita pidettiin kollegion toimesta tällä kertaa ympäri Suomen peräti kolmeen otteeseen. Kuten koetilaisuudessa käytiin läpi, mustalta vyöltä odotetaan vahvaa monipuolista lajiosaamista, mutta myös sitoutumista lajiarvoihin ja lajitoimintaan sekä luonteen sopivuutta. 2.dan jälkeen syvällisempi moodo-lajin ymmärrys, soveltuvuus lajin johtamistehtäviin ja opetustaidot korostuvat. Uusi vyö ei tuo suvereniteettia, vaan päinvastoin asettaa lisävaatimuksia vyön kantajalle. Tekniikkakokeen läpäisivät ja 1.danin saavuttivat Jari Hiljanen, Antti Harri, Teemu Stepanoff ja Joonas Kunnela. 2.danin saavutti Joni Kalmari ja 4.danin Mikko Anttila. Anttilan saavutuksen myötä koulullamme on nyt kolme opettaja-arvon omaavaa henkilöä. Ville Savolainen suoritti 1.dan tekniikkakokeen hyväksytysti ja vyö myönnetään myöhemmin dan-hakemuksen ehdollisen hyväksynnän jäljellä olevien ehtojen täytyttyä. Wayna Moncada vahvisti aikaisemman 2.dan vyöarvonsa Boreal Hanmoodon vyökoestandardin mukaiseksi. Emmi Seppälä valitettavasti estyi tilaisuudesta ja 2.dan koe siirtyi seuraavaan vuoteen. Onnittelut vielä kaikille tekemästänne työstä ja ansaitusta vyöstä! Kirjalliset palautteenne ovat vielä matkalla. Niiden laatiminen on tänäkin vuonna jokseenkin työlästä mutta antoisaa. Käyn jokaisen päivän tekemisen läpi kohta kohdalta olemassa olevan materiaalin pohjalta, täydennän tätä päivän havainnoilla ja teen näistä henkilökohtaiset koosteet. En tee tätä vain palautteenne vuoksi, vaan myös itse kehittyäkseni ja toimintaa kehittääkseni. 

Joulukuussa käytiin vielä kauden viimeiset kilpailut, joiden järjestämispaikka siirtyi Jyväskylästä päämajaamme Alavudelle. Jouluteemaisiin ottelusalikisoihin saapui jälleen reilu kolmekymmentä kilpailijaa mittelemään. Vuoden loppu oli tuttuun tapaan kiireinen seuratapahtumien johdosta: vyökokeita ja leirejä pidettiin eri puolilla Suomea. Saimme myös positiivista julkisuutta, kun Emmi Seppälä palkittiin Alajärven kaupungin toimesta stipendillä suomenmestaruudestaan. Emmin luotsaamana pääsimme myös Torstai-Lehteen, kun hän kävi esittelemässä lajia omalla ammattikentällään koulumaailmassa.

Kilpailutoiminnan osalta vuosi on ollut erittäin hyvä: salikilpailut ovat vetäneet tasaisesti väkeä ja SM-kilpailut olivat salikilpailuihin nähden kaksinkertaiset. Kasvua SM-kisoissa oli edellisvuoteen nähden jopa kolmasosan verran! Vaikka osalla paikkakunnista lajin hetkellinen paikallisbuumi on laantunut, toisilla paikkakunnilla näkyy aktivoitumista ja kasvua. Tapahtumissa on käynyt mukavasti kaiken ikäistä ja tasoista väkeä, upeat leirit on saatu aikaiseksi ja paikoin sali on meinannut ratketa liitoksistaan! Ja mikä olisikaan lajiorganisaatiolle kasvavaan tilanteeseen parempi joululahja, kuin uusi isompi päämaja! Talonmiehemme Mikko otti taas joulunpyhinä lekan käteen ja rikkoi seinää. Nyt on päämajassamme 3.0 taas enemmän neliöitä, missä vierailla, eli tervetuloa tutustumaan! Ja ainiin, päämajammehan on vuokrattavissa myös ulkopuolisille ja meillä onkin ollut menneellä vuotena monipuolista toimintaa matolla. Älä siis epäröi ottaa näissä asioissa yhteyttä Mikkoon!

Vuosi 2024 näyttää siis valoisalta! Lähdemme tulevaan kevääseen huippufiiliksillä ja päivämäärien osalta valmiilla tapahtumakalenterilla, jonka sisältöjä vielä viilataan. 13.-14.1. lisensoidut ohjaajat tutustuvat uuden päämajan tatamiin lajitoimintaa kehittäen ja yhtenäistäen. 20.1. Jyväskylä luotsaa yhteistyössä koulumme kanssa perinteiset JKL Open -ottelukilpailut, joihin ilmoittautuminen on jo auki! Jyväskylä on huippu kisapaikka ja kisafiilis on taattu! Helmikuussa järjestetään jo kolmatta kertaa päämajassamme Junior Camp, johon toivomme paikalle kaikki junioriharrastajamme. Viime vuonna meininki oli hurja, emmekä tyydy vähempään tälläkään kertaa! Maaliskuu tuo mukanaan Vetäjäviikonlopun, joka tarjoaa jälleen agendaa vetäjien tarpeiden lisäksi tulevia dan-kokeita ajatellen.

Huhtikuun puolivälissä järjestetään suurin leirimme National Spring Camp jälleen kerran Seinäjoella. SM-kilpailujen ollessa jo ovella tulemme panostamaan kisavalmistautumiseen. Luvassa on varmasti paljon sparria ja eri kilpailumuotojen harjoittelua, mitkä ovat erittäin hyvää harjoitusta kaikille harrastajille, kilpaili sitten tai ei. Huhtikuun lopussa Kalajoen seura luotsaa yhteistyössä koulumme kanssa seuran pitkää historiaa juhlistaakseen huikeat SM-kilpailut, joissa kilpaillaan jälleen tutuissa kilpailumuodoissamme: semi- ja täyskontaktiotteluissa, hyppy- ja erikoispotkuissa, itsepuolustusnäytöksissä ja henkilökohtaisissa vapaaohjelmissa unohtamatta Boreal Champion -kokonaiskilpailua! Valmistetaan jengiä koitokseen ja tehdään yhdessä näistä parhaat kisat tähän asti! Tähän onkin hieno päättää kansalliset lajitapahtumat kevätkauden osalta.

Toukokuu pyhitetään tänä keväänä seuratapahtumille. Kansallisten tapahtuminen hiljentyessä jää paremmin tilaa seuroissa kiertämiselle, varsinkin nyt, kun kierrettäviä seuroja on aktivoitumisen myötä tullut taas iloksemme lisää. Tästä eteenpäin kalenteri on vielä auki ja tullaan julkaisemaan hyvissä ajoin. Suunnitelmista kuitenkin sen verran, että Summer Camp 2024 on suunnitteilla ja syyskaudelle on luvassa varmasti vastaava määrä kansallisia lajitapahtumia eri kohderyhmille. Teemme parhaamme järjestääksemme mielekkäitä ja hyödyllisiä tapahtumia harrastajillemme kautta Suomen! Teidän takia tätä tehdään ja on meille ensiarvoisen tärkeitä, että voimme lajiorganisaationa palvella teidän ja seurojenne tarpeita! Olemme korvat auki ja kaikki toiveet ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita.

Kiitos kaikille harrastajille, seuravetäjille ja avainhenkilöille, lajiohjaajille, Dan-Kollegiolle, tukijoille ja seuraajille! Boreal Hanmoodo – School of Martial Art on hieno koulu, jolla on paljon annettavaa monille ja monenlaisille ihmisille. Toimintamme on kasvanut, vakiintunut ja parantanut laatuaan jatkuvasti koronavuosien alkutakkuiluista. Olemme luoneet uusia kehityspolkuja ja prosesseja sujuvan yhteistyön mahdollistamiseksi, sekä panostaneet enemmän myös koulutustoimintaan. Kulunut vuosi on ollut aikaisempiin nähden näkyvyyden vuosi. Siinä missä seuramäärämme nousi vain yhdellä, olemme näkyneet useassa suunnassa ja meitä on myös lisääntyvässä määrin kysytty. 

Tulee muistaa, että ilman koronaakin koulumme perustamiseen on liittynyt riskejä, eikä mikään ole pysäyttänyt sitä paloa, joka lajin parissa sydämellä työskentelevillä on rinnassaan. Ja joukkomme sen kun vahvistuu! Tehkäämme oleellisia asioita rakkaudella siinä laajuudessa, kuin suinkin elämäntilanteissamme kykenemme. Henkilökohtaisesti toivon onnistuneeni tässä tänäkin vuonna, oli sitten matkassa ehjä, katkennut tai operoitu jänne, kyynärsauvat tai kipsi. Oli miten oli, se on elämää, ja joka tapauksessa olen iloinen ja etuoikeutettu, että saan tehdä tätä työtä rakastamani asian eteen. Se osaltaan tekee minut onnelliseksi, joten sydämellinen kiitos siitä! 

Erityiskiitos vielä Dan-Kollegiolle: Jorille, Jannelle ja Mikolle, vastuun ottamisesta ja kantamisesta kaikissa tilanteissa, toinen toisemme tukemisesta ja isosta työstä mitä toimintaan liittyy. Kiitos myös Jupelle, Teukalle ja Joonakselle siitä, että tuotte kokemuksenne, asiantuntemuksenne ja panoksenne lisääntyvässä määrin yhteiseen tehtäväämme. Kukaan ei tee tällaista hommaa yksin. Se, että toiminta pohjaa välittäviin ja osaaviin aikuisiin on ensisijaisen tärkeää ja hyvin arvokasta.  

Mitä tulee välittämiseen, edelleen kuulen aika ajoin mielessäni taisteluparini Jori Pisilän kuiskauksen, jonka toteutti kesken menneen vuoden dan-kokeiden tekniikkaosuutta demonstroidessani jotain jokseenkin innokkaasti. Se kuului heleästi jotenkin näin: "Älä riko jalkaas." Kiitos tästä.

Muistetaan välittää toinen toisistamme. 

Kiitos, kun olet osa tätä tarinaa. Tehdään tästä upeaakin upeampi vuosi!

Hyvää uutta vuotta 2024!


Antti Junikka

5.dan

pääopettaja

Boreal Hanmoodo – School of Martial Art