Rajoja koeteltiin taas perinteisellä murskausleirillä!

18.07.2022

Jo kolmatta kesää peräkkäin Alavudella järjestetty murskausleirimme pidettiin 16.7.2022. Paikalla oli vähän toistakymmentä Boreal Hanmoodon harrastajaa haastamassa itseään. Rajoja koeteltiin niin lyönti- kuin potkumurskauksissakin. Harjoittelu aloitettiin lämmittelyillä, josta siirryttiin murskaustekniikkakohtaiseen mitsiharjoitteluun. Kun pistariosuus oli ohi, haettiin murskaustuntumaa eri vahvuisiin uudelleen koottaviin murskauslevyihin. Kun levyt olivat tulleet tutuiksi, kaikki pääsivät tekemään taitojensa rajoissa turvallisempia murskauksia myös kaakeleihin ja kattotiileihin. Kokeneemmat iskivät myös kestävämpiä leca-harkkoja.

Tiilet eivät iske takaisin, mutta niihin väärin iskeminen sattuu ja antaa palautetta. Vaikka murskaus opettaakin tekniikka- ja materiaalikohtaista voimantuottoa, lienee osa-alueen tärkein opetus kuitenkin omien pelkojen kohtaaminen ja niitä päin kulkeminen. Tiilipinoon syöksyminen ei ole houkutteleva ajatus ja kehittää kokonaisvaltaista kontrollia harrastajan mielen poukkoillessa tarkan ja varovaisen pidättäytyväisyyden ja holtittoman heittäytymisen välimaastossa. Hyvässä murskauksessa isketään rauhallisessa mielentilassa koko olemuksella heittäytyen, mutta tämän ollessa turvallista tarvitaan huippuunsa hiottu suoritusmuoto. Siinä missä pidättäytyvä jättää suuren osan potentiaalistaan käyttämättä, holtittoman rohkea rikkoo itsensä tekniikan hajotessa.

Omien pelkojen ja rajoitteiden tunnistaminen, rohkea kulkeminen niitä päin ja keinojen löytäminen rajojen ylittämiseen ovat elämässä tärkeitä taitoja, jotka vievät eteenpäin. Tämä on tärkeä osa ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä, ja mitä tulee Boreal Hanmoodoon, tärkeä osa do-lajin ydinajatusta: Harrastajan kamppailutaidon ja luonteen kehittymistä tasapainossa sekä itsetuntemuksen ja vastuuntunnon kehittymistä harjoittelun myötä paremman itsepuolustus- ja elämäntaidon saavuttamiseksi elämänmittaisella matkalla.

Kiitos kaikille mukavasta leiristä!