MURSKAUSLEIRI YLITTI ODOTUKSET!

06.07.2020

5.7.2020 Alavudella pidetty Boreal Hanmoodo Murskausleiri oli ensimmäinen virallinen Boreal Hanmoodo - School of Martial Artin järjestämä leiritapahtuma. Paikalle saapui väkeä Alajärveltä, Alavudelta, Jyväskylästä, Kirkkonummelta, Seinäjoelta, Siilinjärveltä ja Vaasasta. Osallistujien ikähaarukka oli n. 10-60 vuotta ja kaikille järjestyi turvallinen harjoitteluympäristö murskaustekniikoiden harjoitteluun.

Antti Junikan vetämien alkulämmittelyjen jälkeen Mikko Anttila veti pitkän päivän läpi erilaisia murskaustekniikoita. Junikan ja Anttilan lisäksi opetukseen ja teknisiin demonstraatioihin osallistuivat  Jori Pisilä ja Janne Harju. Murskausten harjoittelu aloitettiin keskittymällä ensin turvallisuuteen ja avustajan rooliin, ja aina ennen varsinaista murskausta potkumurskaustekniikkaan haettiin tuntumaa potkupistareihin potkimalla. 

Ensimmäisissä murskausharjoituksissa käytettiin kolmea eri vahvuista murskauslevyä, jotka mahdollistivat myös juniorien osallistumisen. Uudelleen koottavien levyjen ansiosta harjoittelu onnistui hienosti sisällä uudessa Boreal Hanmoodo HQn salissa, kun ei jäänyt sen kummemmin siivottavaa. Seuraavaksi siirryttiin sisältä ulos auringonpaisteeseen ja murskauslevyistä kattotiileihin. Lopulta murskattiin leca-harkkoja.

Osallistujat osoittivat huimaa kykyä ylittää itsensä ja tämän seurauksena olemmekin saaneet paljon positiivista palautetta jo näinkin lyhyessä ajassa. Kun tekemisen kontekstia selkeytetään ja ihmisiä autetaan löytämään omat voimavaransa realistisen ja käsillä olevan päämäärän saavuttamiseksi, näyttäytyy homma jotakuinkin tällaisena. Todella aktiivisena ja omia rajoja (sekä tiilejä) rikkovana toimintana ja sitä myöten oppimisena.

Suuri kiitos osallistujille ja tapahtuman järjestäjille! Tästä on hyvä jatkaa!

Käy tsekkaamassa loputkin Reetta Tiaisen ottamat hienot valokuvat Facebook-sivustollamme!