Ensimmäiset salikisat vetivät päämajan täyteen!

21.11.2021

20.11.2021 käytiin ensimmäiset Boreal Hanmoodon ottelusalikilpailut päämajassamme Alavudella! (Tulokset sivun alalaidassa) Koronasta johtuen oli hyvin epäselvää, mikä on porukan kilpailuinto, joten päätimme järjestää kilpailut päämajassamme. Osallistujamäärä ylitti kaikki odotukset ja salikisamme osoittautuivat suuremmiksi kuin edelliset parin vuoden takaiset Han Moo Don SM-kilpailut!  Kilpailuihin ilmoittautui lopulta 38 ottelijaa ja peruutusten myötä saimme aikaiseksi 32 ottelua ja muutaman ylimääräisen sarjojen ulkopuolisen sovitun ottelun. Juniorien osuus ottelijoista oli noin puolet ja Alavuden kompakti salimme oli tupaten täynnä väkeä aulatiloineen kaikkineen!

Pari sanaa vielä aulatiloista. Alajärveläisten lauantainen kommentti kertoo riittävästi: "Kävimme täällä viimeksi keskiviikkona ja ei täällä mitään tällaista silloin ollut!" No niimpä! Päämajan talonmies oli laittanut aulatilat hotellikuosiin. Katso itse täältä! Kisapäivänä oli vielä aamupalapöytäkin leivottu pystyyn. 

Ottelut alkoivat jouhevasti juniorien D-sarjan matseilla. Heti alkumetreiltä oli nähtävissä, että nyt on tehty junnujen kanssa jotakin oikein. Otteluista puuttui ylimääräinen hosuminen ja pisteitä haettiin selkeillä tekniikoilla ja hyvän liikkumisen ja harkinnan kautta. Junnujen into, jännitys ja hyvä henki oli lähes käsinkosketeltavaa! Boreal Hanmoodon uudet D-sarjan säännöt vaikuttivat erittäin hyviltä ensisäännöiltä ottelukilpailua ajatellen. Matseissa nähtiin upeita lyönti-, potku- ja alasvientipisteitä! D-sarjan junioreista taidolliset erityismaininnat ansaitsevat Tuomas Sääskilahti Muuramesta ja Iipu Hemminki Alavudelta.

Juniorimatsien jälkeen pidettiin junnujen palkintojen jako, jotta päivä ei heillä venyisi liian pitkäksi. Tämän jälkeen pääsivät tatamille aikuiset. Otteluita käytiin kaikissa sarjoissa: A, B, C ja D. Säännöt etenevät hanmoodolle ominaiseen tyyliin progressiivisesti opetuksen myötä. D-sarjassa saa käyttää lyöntejä keskivartaloon, etu-, kierto- ja sivupotkua sekä niiden variaatioita vyötäröstä päähän (alle 15v ei pääkontaktia), ja jalasta saa tehdä alasviennin. Kontaktin voimaa on rajoitettu ja pisteet tulevat osumista. 

C-sarjassa kontaktin voimaa ei enää ole rajoitettu, kaikenlaiset potkut osuma-alueille ja alasviennit ovat sallittuja, mutta maassa ei ottelu jatku. Pisteen saamiseksi tarvitaan selkeä osuma ja pääosumasta saa enemmän pisteitä. B-sarjasta alkaen pisteen saamiseksi vaaditaan voimakas osuma, jolla on vaikutusta. Mukaan tulee myös mattopaini, jossa hyvästä hallintaotteesta tai taputukseen johtavasta lukosta saa pisteen ottelun jatkuessa pystyssä tämän jälkeen. Matossa tulee kuitenkin toimia ripeästi, sillä tuomari nostaa otteluparin pystyyn, mikäli ilmenee kolmen sekunnin passiivinen jakso, jossa mattopositio ei vaihdu. A-sarja on virallinen SM-sarja, jossa säännöt menevät muuten B-sarjan sääntöjen mukaan, mutta matto-ottelulle annetaan enemmän painoarvoa, sillä taputukseen johtavasta lopetustekniikasta voittaa ottelun suoraan.

Ottelun kovin sarja oli selkeästi miesten 70-80 kiloisten A-sarja, jonka voiton vei komeasti Hanmoodo Helsingin Teemu Stepanoff! Sarja oli todella kova eikä Stepalle todellakaan mikään itsestäänselvyys. Alajärven Joonas Kunnela laittoi miehen koville voimakkailla iskuilla ja määrätietoisilla alasvienneillä. Kovana otteluseurana tunnettu Helsingin seura oli paikalla kolmen vahvan ottelijan voimin, joista kaksi olivat samassa sarjassa. Koska treenikaverin kanssa matsaaminen voi joskus olla tylsää, tehtiin Helsingin aloitteesta järjestely, jossa treenikaverin kohtaamisen sijaan A-sarjan voittajaa vastaan asettui pystymetsästä itse päämajan talonmies Dan-Kollegion Mikko Anttila. Muun tapahtumatoiminnan ohella Mikko veti suojat päälle tottuneeseen tapaan. Ensimmäisen kerranhan Mikko matsasi kisoissa vuonna 1991 ja edellisen matsinsa mies on ottanut vuonna 2007. Se, että nyt oli vuosi 2021 näkyi kyllä miehen kunnossa, mutta Mikko näytti kuitenkin niin vastustajalleen kuin yleisöllekin, mitä todellinen moodohenki ja asenne tarkoittaa touhun ehtoopuolella. Ensimmäinen erä oli tiukkaa menoa. Toisessa erässä Stepa pääsi myllyttämään Mikon kunnon jo hiivuttua, mutta Mikko onnistui hyvin passaamaan ottelun loppuun asti ottelun päättyessä vain yhden pisteen erolla Stepalle.

Kilpailuissa oli edustettuna myös paljon eri ikäisiä naisharrastajia, jotka ilahduttivat yleisöä taitavilla suorituksillaan. Erityisen ansiokkaasti otteli Emmi Seppälän ja Joonas Kunnelan valmentama Moodo Kwan Alajärven nuori Sofia Lehtiö! Myös isokokoisempien miesten sarjoissa oli runsaasti vauhtia. Hanmoodo Helsingin Marko Hietavuo ja Vaasan Han Moo Don Paul Ulfvens pitivät pitkinä miehinä sellaista menoa yllä, että salista meinasi tila loppua. Myös tässä sarjassa oli todella fyysistä menoa molempien saadessa hienoja onnistumisia. Miesten raskaassa sarjassa Moodo Kwan Alajärven Dimitri Lindeman ja Seinäjoen Han Moo Don Toni Jääskä näyttivät kisojen loppumetreillä, kuinka isotkin miehet voivat liikkua kevyesti ja ketterästi!

Päivä saatiin sujuvasti pakettiin ja sarjojen ohella sovittiin myös ylimääräisiä otteluita otteluparien välille, mikäli oma sarja ei tyydyttänyt matsinälkää ennen kotiin lähtöä. Aivan mahtava meininki! Olemme varmoja, että meillä on nyt kaikki avaimet käsissä kilpailutoiminnan elvyttämiseksi! Meillä on esimerkillisiä taitavia aikuisia näyttämässä esimerkkiä tatamilla ja tukemassa sen ulkopuolella. Tämän lisäksi meillä on uusi sukupolvi taitavia ja rohkeita junnuja nousemassa kisatatamille, ja vahvasti uskomme, että näiden kisojen jälkeen heitä on entistä enemmän! Kevään ohjelmassa onkin agendalla panostusta junioritoimintaan ja kilpailutoimintaan, jotta saamme ensinnäkin toiset salikisat aikaiseksi ja loppukeväästä kunnon SM-karkelot! Siellä saadaan sitten selville viimein suomenmestaruuksien lisäksi kaikkien aikojen ensimmäinen Boreal Champion!

Kiitos kaikille osallistujille, järjestäjille ja tukiverkoille! Seuratkaa tiedotusta, kevätkauden ohjelma julkaistaan pian! Tästä on hyvä jatkaa.

TULOKSET

D-sarja:

Naiset 40-55kg

1. Milda Paksu Siilinjärven HMD

2. Sanna Ahola Boreal Hanmoodo Alavus

Naiset 45-75kg

1. Sofia Lehtiö Moodo Kwan Alajärvi

2. Juulianni Lehtolahti Jyväskylän HMD

3. Hanna Helenius Boreal Hanmoodo Alavus

4. Pirre Heiskanen Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet 25-30kg

1. Kolos Szabó Moodo Kwan Alajärvi

2. Ricardo Bollström Moodo Kwan Alajärvi

Miehet 30-35kg

1. Iipu Hemminki Boreal Hanmoodo Alavus

2. Aarni Siren Boreal Hanmoodo Muurame

3. Venni Heiskanen Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet 40-50kg

1. Tuomas Sääskilahti Boreal Hanmoodo Muurame

2. Aapo Pasanen Siilinjärven HMD

3. Jussi Ylinen Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet 45-60kg

1. Paavo Mäki-Välkkilä Boreal Hanmoodo Muurame

2. Robertino Lindeman Moodo Kwan Alajärvi

3. Joonas Pajula Boreal Hanmoodo Alavus

4. Robin Gunbeyi Boreal Hanmoodo Alavus

5. Lauri Arosarka Boreal Hanmoodo Alavus

C-sarja

Miehet 70-80kg

1. Sami Finnilä Moodo Kwan Alajärvi

2. Zoltán Szabó Moodo Kwan Alajärvi

3. Janne Ahonen Siilinjärven HMD

Miehet 100kg+

1. Dimitri Lindeman Moodo Kwan Alajärvi

2. Toni Jääskä Seinäjoen HMD

B-sarja

Miehet 85-95kg

1. Marko Hietavuo Hanmoodo Helsinki

2. Paul Ulfvens Vaasan HMD (Paul palkittiin poikkeuksellisesti myös kultamitalilla: ilmoittautui A-sarjaan ja niillä säännöillä olisi voittanut (mattolopetus). Ottelu käytiin kuitenkin B-säännöillä, koska A-sarjassa ei ollut sopivaa vastustajaa.)

A-sarja

Naiset 65kg+

1. Emmi Seppälä Moodo Kwan Alajärvi

2. Reetta Tiainen Siilinjärven HMD

3. Jaana Holkko Boreal Hanmoodo Alavus

Miehet 70-80kg

1. Teemu Stepanoff Hanmoodo Helsinki

2. Joonas Kunnela Moodo Kwan Alajärvi

3. Petri Katainen Hanmoodo Helsinki

Sarjoja jouduttiin muokkaamaan alkuperäisistä listoista otteluparien sopivuuden varmistamiseksi. Kilpailuissa järjestettiin myös listojen ulkopuolisia otteluja, mikäli ottelijat tarvitsivat lisää kokemusta kotiin viemisiksi omien sarjojensa ohella.

Saimme yhdessä aikaan aivan upeat kisat ja tästä on hyvä jatkaa! Järjestäjien puolesta valtava kiitos kaikille!